Astun rappukäytävään. Kaalikeittoa. Haju tunkeutuu väkisin sieraimiini
ja saa hetkeksi aikaa nenän nyrpistymään. Jatkan matkaa rappuja ylös.
Paistettuja silakoita. Yritiän olla välittämättä ja jatkan matkaani.
Nakkikeittoa. Miksi eivät naapurini koskaan leivo pullaa?
Viikonloppuiltaisin naapurini hukuttautuvat hajusteisiin. Makeaa
kukkaniittyä, maskuliinista omantienkulkijaa, tätimäistä parfyymiä,
halpaa litkua... He jättävät hajuvanansa pitkäksi aikaa leijumaan
rappukäytävään kiitäessään illan rientoihin.
Lisäarominsa
tähän tuoksusinfoniaan tai paremminkin hajujen kakofoniaan tuovat
alakerran baarin asiakkaat. Yön pimeinä tunteina, suojassa paheksuvilta
katseilta, he nojaavat horjuen päätään oveen. Kultainen sade suihkuaa
ja pisaroi pitkin lasista pintaa. Sade, joka muuttuu hetkessä tympeäksi
lätäköksi. Auringon aamuiset ja lämpöiset säteet saattavat tiedon
eräiden yöllisistä hetkistä aina alaovelta talon ylimmän kerroksen
asukkaille asti.
maanantai, 6. helmikuu 2006
Kommentit