Lapsuudessa kesät olivat pitkiä ja kuumia. Mehujää tarrautui sormiin, kärpäset pörisivät äänekkäästi, vesi ei ollut ikinä liian kylmää.

Joitain asioita lapsuudesta muistelee kaiholla. Joitain lapsena olemisen hetkiä taas haluaisi oikeasti tuntea uudelleen. Minä haluaisin edelleen kokea sen tyytyväisyyden itseensä ja osaamiseensa. Se on hetki, jolloin on täydellisen tyytyväinen ja ylpeä omista taidoistaan ja saavutuksistaan ilman mitään epäilyjä.

Lapsena kuvittelin omaavani mitä mainioimman lauluäänen ja sävelkorvan. Omasta mielestäni olin myös varsin loistava biisinikkari. Tein lauluja aiheesta kuin aiheesta. Olin lahjakas myös piirtämisessä ja kirjoittamisessa. Kirjoitin hauskoja ja nokkelia juttuja, jännittäviä ja koskettavia tarinoita. Piirsin taitavasti, etenkin kaikkia eläimiä ja prinsessoja.

Ala-aste onnistui kuitenkin varsin ansiokkaasti kitkemään kaiken innon ja tyytyväisyyden omiin taitoihin. Jos taidot eivät yllä standardeihin ja määritelmiin hyvistä taidoista, ovat ne huonoja eikä niihin juuri kannattaisi olla tyytyväinen. No, onpahan ainakin palautettu maan pinnalle ja ravisteltu kaikki harhakuvitelmat irti.

Silti, tuo ihana tyytyväisyyden tunne omiin suorituksiin olisi ihana saada takaisin. Edes silloin tällöin...