Katsoin eilen TV1:n dokumentin Suomalainen kuolema,
jossa kerrottiin kuolevan viimeisistä hetkistä ja kuolleen vaiheista
ennen hautaa. Tajusin, että kuulun siihen enemmistöön suomalaisista,
joka ei ole koskaan nähnyt kuollutta. Kuolema on siirretty
näkymättömiin, ammattilaisten hoidettavaksi. Näin se tuntuu hallitulta
tapahtumalta. Samalla kosketus kuolemaan jää mahdollisiman vähäiseksi.
Ehkä siksi niin monet ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kaikki kuolemaan
liittyvä on jotenkin myyttistä ja tuntematonta. Siitä ei puhuta.
Ihmiset kohtaavat kuolemansa useimmiten muualla kuin kotonaan. Heidät
sysätään sairaaloihin yksin kuolemaan. Ja viimeisen matkan
hoitavat alan ammattilaiset asianmukaisella kunnioituksella. Kuolema ei
tunnu ollenkaan elämään kuuluvalta tapahtumalta. Sitä ei tahdota
kohdata. Kuolema on siivottu pois arjestamme ja elämästämme,
ulkoistettu.
Kuolema työllistää n. 10 % Suomen työväestöstä.
Sairaaloiden henkilökunta, kirkkojen, hautaustoimistojen ja
krematorioiden työntekijät, lakitoimistot, kukkakaupat, pitopalvelut...
He kaikki ovat jollain tavalla työnsä kautta tekemisissä kuoleman
kanssa. Kuolema on jokapäiväinen leipä ja varmasti myös siihen
suhtaudutaan vähemmän ahdistavana tapahtumana.
Ehkä kuolemasta tulee osa elämää vasta silloin, kun sen on jollain
tavalla kokenut. Silloin voi löytää myös sanat, jolla voi kohdata ja
kuvailla kuoleman ja lakata pakenemasta.
maanantai, 6. maaliskuu 2006
Kommentit