Aamulla väsytti. Väsytti aivan kamalan paljon. Raahauduin töihin ja ajattelin tällä kertaa mennä hissin sijaan portaita pitkin neljänteen kerrokseen, jossa työhuoneeni sijaitsee. Jos vaikka piristyisi...

Huh, tuntuu kamalan raskaalta, vielä yksi kerros. Ja enää muutama askel, sitten vain ovesta sisään ja olisin perillä. Avaan oven reippaasti ja olen juuri astumassa sisään. Tämän aikomuksen kuitenkin pysäyttää hämmennys, joka saa minut pysähtymään oven suuhun.

- Mitä helvettiä...?

Huoneessani ei ole yhtä ainuttakaan kalustetta ja huoneen koko on pienentynyt puoleen eilisestä. Aivoni yrittävät kiivaasti keksiä asialle jotakin järkevää selitystä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Yhtäkään järkevää selitystä asialle ei tule mieleeni (jos ei lasketa mukaan piilokamerapilaa tai ufoja). Leukani roikkuu hämmennyksestä ja silmät pyörivät todistellen tuntemaani epäuskoa, mutta mitään ei tästäkään huolimatta tapahdu.

- Miten tämä on mahdollista, hokevat ajatukseni aivojen lyödessä täysin tyhjää. Tyhjäkäynti ei ole kovinkaan luontoystävällistä, joten yritän kaikin voimin pinnistää aivoni hereille. Lopulta onnistunkin ja herääminen purskahtaa suustani:

- Olen väärässä kerroksessa.