Blogissa voimme etsiä itseämme ja ratkaista omaa olemassaoloamme. Enää ei ole kyse median antamista malleista, vaan minäkuva ja identiteetti luodaan itse.

Minuuden luominen, identiteetin toimivuuden tarkastelu, rakentaminen ja vertailu ovat sidoksissa omiin mielikuviin ja toisten arvioihin. Subjektiivinen blogi, jossa bloggaaja kertoo omasta elämästään ja ajatuksistaan sekä saa palautetta lukijoilta antaa tarkasteluun ja vertailuun mahdollisuuden.

Identiteettiä voi sisällön lisäksi rakentaa blogin visuaalisella ilmeellä. Oman blogini visuaalinen ilme ei tällä hetkellä vastaa mielestäni kysymykseen: "Kuka minä olen?" (tai millainen haluaisin olla). Tämä on valmis pohja niinkuin kovin monella muullakin bloggaajalla. Visuaalinen ilme ei anna juurikaan vihjettä kirjoittajasta. Toisaalta voisi myös ajatella, että valmiin pohjan käyttäjää ei juuri tekniset asiat kiinnosta, vaan tärkeämpää on itse sisältö.

Myös blogin nimi vaikuttaa paljon etenkin siihen, millaisen kuvan muut ihmiset saavat kirjoittajasta. Esimerkiksi Rouva B:n seksilelu luo väistämättä mielikuvan keski-ikäisestä naisesta ja seksistä. Minun puutarhassani sirpaleita taas tuo mieleen runotytön.

Nimi voi toimia myös houkuttimena, jolla saa uusia, uteliaita kävijöitä sivuilleen.

Valintojen teko on prosessi, joka rakentaa kuvaa itsestämme ja samalla tarjoaa sitä muille.