Netti ei ole toiminut kolmeen päivään, puhelinkin vetelee vimeisiä soittojaan. Elämääni on tullut hetkellinen tyhjä kohta. Aukko, joka vaatii täyttämistä. Olo tuntuu orvolta. Lähes kaikkien asioiden hoitamiseen tarvitaan jompaa kumpaa menetettyä välinettä. Mitä sitä voi ihminen ilman kommunikaatiovälineitä tehdä?

Tyhjyyden tunteen hälventämiseksi luin Amélie Nothombin kirjan Vaitelias naapuri. Kirja kertoo eläkeläispariskunnasta, joka muuttaa maalle. Syy muuttoon pois kaupungista ei ole niinkään rakkaus luontoon ja maalaiselämään, vaan yksinäisyyden tarve. He haluavat vihdoinkin olla yksin ja omistautua täysin toisilleen. Avioparin idyllin rikkoo kuitenkin naapuri, joka haaskaa päivittäin heidän kallisarvoista aikaa.

Kirja on kertomus minän rajoista, itsensä tuntemisesta ja siitä, miten ihminen ääritilanteissa voi käyttäytyä. Kun koko elämä on eletty kohteliaasti, on kohteliaisuudesta vaikea olla piittaamatta. Vai mitä piileekään sivistyneen ja kohteliaan kulissimme takana? Päähenkilö Émile Hazel toteaakin jo kirjan alussa: "Itsestään ei tiedä mitään". Pieni kirja sisällään hauska, ironinen ja jopa inhottava kertomus oli kaiken kaikkiaan mukavaa luettavaa.

Internet toimii jälleen modeemin vaihdon jälkeen. Elämä palaa tutuille raiteilleen.