Silmät suunnattuna röyhkeästi kohti tuntematonta ihmistä. Bussissa, kaupassa, ravintolassa, kadulla, juhlissa... Katseeni jää roikkumaan viattomaan kanssaihmiseen. Minä vain tuijotan, enkä edes ajatuksissani välttämättä huomaa sitä.

Joskus tuijotan taas ihan uteliaisuuttani. Erikoinen nenä, kummalliset vaatteet, kovaääninen puhe, normaalia lyhyempi tai pitempi ihminen, erityisen kaunis, persoonallinen, hauskan näköinen, tavallinen kaduntallaaja...  Silloin tuijottamiseen tulee kyllä pieni häveliäisyys mukaan, pitää vähän vilkuilla enemmän syrjäsilmällä.

Tuijottaminen on rumaa, mutta en osaa olla nätimmin.