Luen lehdestä useimmiten kuolinilmoitukset, en tiedä miksi. Samalla tulee vilkaistua usein myös vihityt ja syntyneet. On hauska lukea millaisia nimiä vanhemmat ovat lapsilleen antaneet.

Tämän päivän Helsingin Sanomista löytyi Tervehdykset ja onnittelut -otsikon alta myös tämä hauska ilmoitus:
907769.jpg






Juuri julkaistu Ipana 1 levy on Lasse Kurjen tuottama lasten levy, jossa joukko nimekkäitä suomalaisia muusikoita on  mukana kappaleillaan. Itse olen kuullut kyseistä levyä muutaman kappaleen verran tällä viikolla Radio Helsingistä.

Näiden muutaman kappaleen perusteella levy vaikuttaa sellaiselta, että sitä jaksaisi itsekin kuunnella, mikä ei aina lasten levyjen kohdalla ole itsestäänselvyys. Melkein tekisi mieli ostaa levy itselleni hyvän mielen musiikiksi...

Muutamia Ipanapa 1:n kappaleita voi kuunnella EMI:n sivuilta.