Hain opintotukea kesäksi, tietysti aivan liian myöhään saadakseni sitä jo kesäkuun alussa. Miten yhden lomakkeen täyttäminen voikaan tuntua niin kovin ylivoimaisen vaikealta tehtävältä. Puhumattakaan tarvittavien liitteiden täyttämisestä. Sain sen kuitenkin lopulta viime viikolla valmiiksi ja heitettyä sen jonnekin koulun byrokratian rattaisiin.

Eilen soi puhelin. Virastotäti soitti ja asia koski juuri täyttämääni opintotukihakemusta. Voi ei, aivan varmasti siitä puuttuu jotakin, joudun taas täyttämään käsittämättömiä ja omasta mielestäni täysin turhanpäiväisiä lippusia ja lappusia, koululle pitää mennä tulostamaan, yksikään tulostin ei kuitenkaan toimi ja saan hermoromahduksen ja jalkakrampin ravatessani kerroksesta toiseen, opintotuki viivästyy entisestään, minulla ei ole kesäkuussa rahaa maksaa vuokraa, päädyn asunnottomaksi kadulle kerjäämään, nukkumaan siltojen alle, ruuaksi on vain sormenkynsiä...

Olen varmasti ollut aivan hiljaa ja lamaantunut ajatuksesta, että joudun mahdollisesti toimittamaan puuttuvia tietoja. Virastotäti keskeyttää hiljaisuuden ja samalla silmieni editse pyörivän kauhuskenaarion.
-Niin, ajattelin vain soittaa ja kysyä haluaisitko pidentää tukea koko elokuulle, kun nyt sinulla on vain elokuun puoleenväliin asti. Kun se koulukin alkaa jo elokuun puolella, niin tämä olisi hyvin mahdollista...

Ihana virastotäti.