tiistai, 25. syyskuu 2007

Wiikonloppuna Wiihteellä

Wiikonloppu piti mennä kuin wiimeistä päivää, en ehtinyt edes wiiniä maistaa. Koko aika kun meni  wiimeisen päälle wiihteellä ja wiihtyen. Edelleenkin käsivarsissa, etenkin toisessa, tuntuu wiikonlopun vaikutus. Wii-uh, oli rankkaa...

sunnuntai, 23. syyskuu 2007

Jo pienet valinnat vaikuttavat

Olen vähintäänkin järkyttynyt. Uusi ja ihmeellinen plasmatelevisio kuluttaa sähköä käytön aikana jopa 2,6 kertaa enemmän kuin vanha ja tilaavievä kuvaputkitelkkari. Eli vuoden aikana sähköä kuluu enemmän kuin jääkaappi-pakastimeen. Miten on mahdollista, että markkinoille voidaan lykätä uusia tuotteita, joiden sähkönkulutus on suurempaa luokkaa kuin vastaavaan tarkoitukseen kehitettyjen aiempien tuotteiden? Luulisi tämän olevan jo jonkin lain mukaan kiellettyä.

Kaikissa sähköllä toimivissa laitteissa ei ole myöskään nappia, josta vekottimen saisi kokonaan pois päältä valmiustilan sijaan. Moni laite siis kuluttaa virtaa yötä päivää. Harva kuluttaja kun jaksaa lähteä repimään johtohelvetistä oikeaa johtoa irti seinästä saadakseen laitteesta kaikki virrat sammutettua.

Tämä on hirvittävää ja täysin turhaa sähkön haaskausta. Esimerkiksi käyttämättömänä valmiustilaan jäävä digiboksi aiheuttaa vuodessa yli kolminkertaiset hiilidioksidipäästöt kokonaan poispäältä saatavaan boksiin verrattuna. Jos tuhat tällaista sähkösyöppöä digiboksia vaihdettaisiin bokseihin, jotka saa kokonaan pois päältä, vastaisi säästetyt päästöt sadan ihimisen lentomatkaa Ouluun ja takaisin.

Luvut / faktat ovat WWF:n ja YleX:n yhteiskampanjan Ilmasto On Hot -sivustolta. Kampanjan tarkoitus on auttaa ihmisiä huomaamaan, että jo pienet valinnat arkielämässä vaikuttavat ilmastonmuutokseen.

Välillä tekee ihan hyvää itsekin pysähtyä ja miettiä miten omassa arjessa toimiikaan. Onko kaikki mahdollinen tehty niin kulutusvalinnoissa kuin arjen pyörittämisessäkin, jotta voisi sanoa oikeasti tekevänsä omalta kohdaltaan jotakin ilmastonmuutoksen estämiseksi? On tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä ja suoranaista laiskuutta, että ihmiset edellen jankuttavat omien valintojen olevan vain pisara meressä, miksi minun pitäisi kuin ei noidenkaan tarvitse, tai vaihtoehtoisesti ajattelevan ilmastonmuutoksen olevan pelkkää hysteeristen kotkotuksia. Muutama aste sinne tai tänne. Ei lämpö kenellekään pahaa tee, olisi täällä Suomessakin kiva vähän lämpimämmässä ilmastossa elellä.

Lisätty 23.9. -07 klo 22:24:
Esimerkki pienistä valinnoista ja muistutus niiden tärkeydestä: Blackle - Energy Saving Search

tiistai, 18. syyskuu 2007

Askarrella paskarrella

Koska tv-ohjelmia ei voi katsoa, olen pitkästä aikaa lueskellut blogeja. Suurin ihmetys minulle on edelleen käsitöihin ja muuhun puuhasteluun ja askarteluun liittyvien blogien määrä ja suosio. Tuntuu, että joka toinen blogi liittyy edellä mainittuihin asioihin.

Mitenkä ihmisillä riittää aikaa ja energiaa? Jo se, että jaksaisin / ehtisin vapaa-aikanani harrastaa käsitöitä, vaatisi suuria ponnisteluja ja hermoja. Puhumattakaan siitä, että ehtisin vielä raportoimaan tekeleistäni blogissa. Omalla kohdallani tosiaan voi puhua tekeleistä, sillä peukaloni ja kaikki muutkin sormeni ovat keskellä kämmentä. Toisaalta, epäilen myös, että en kehtaisi esitellä tuotoksiani julkisesti. Korkeintaan voisin vilauttaa käsityöstäni pientä kulmaa pimeässä jollekin huononäköiselle, joka olisi tietysti itsekin tumpelo käsistään. Ja sekin pitäisi tehdä pimeässä.

Harrastavatko ihmiset noin yleisesti käsitöitä vai ovatko käsitöiden harrastajat erityisen aktiivisia bloggaajia? Se ei ole minulle selvinnyt, mutta ehkä jonakin päivänä teen kädentaitoja vaativan artefaktin ja pläjäytän tästä taidonnäytteestä kuvan tänne. 

maanantai, 17. syyskuu 2007

Keijo Kärpänen

Asunossani on lennellyt muutaman viimeisen viikon ajan laiskanpulskea kärpänen. Aamuisin se herättää ärsytävällä pörinällään. Istuu nenän päälle ja kutittelee hipsiessään karvaisilla jaloillaan. Päivän mittaan se käy aina silloin tällöin pörräämässä korvan juuressa, eikä se juurikaan välitä ärsyyntyneestä huiskinnasta tai voimasanoista. Se palaa aina itsepintaisen urheasti takaisin.

Kärpänen on kuitenkin tullut jo tutuksi, enkä enää raaski ottaa sitä hengiltä. Kärpänen on jotenkin keijomainen, joten olen nimennyt sen Keijoksi. Mitenkä kauan kärpäset oikein elävät?